Teknologiayritys Builderhead keräsi lähes miljoonan siemenrahoituksen

Rakennusalalle uuden sukupolven projektinhallintaohjelmistoa kehittävä Builderhead keräsi 850 000 euron siemenrahoituksen.

Rakennusalan teknologiayritys Builderheadin siemenrahoituskierroksen pääsijoittajana oli suomalainen pääomasijoitusyhtiö Superhero Capital. Myös pörssiyhtiö Admicomin johtoryhmässä aiemmin toiminut Ari Aarniovuori teki sijoituksen Builderheadiin. 

Myös yhtiön aikaisemmat sijoittajat tekivät lisäsijoituksia, muun muassa aktiiviset enkelisijoittajat Ali Omar, Henry Nilert, Stefan Lindberg ja Pekka Ylitalo sekä kiinteistö- ja rakennusalan teknologiayritysten Jydacomin ja Buildercomin perustajat Tuula Pitkänen ja Juha Aspinen osallistuivat rahoituskierrokseen.

Aiemmin Builderheadiin on sijoittanut muun muassa Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju.

 

Builderhead investoi tuotekehitykseen ja kasvuun

Yritys aikoo investoida sekä tuotekehitykseen että kasvuun, ja tavoittelee tulevina vuosina laajentumista kansainvälisille markkinoille. 

“Olemme olleet todella onnekkaita, että olemme saaneet kehittää ohjelmistoamme parhaiden ja nopeimmin kasvavien rakennusalan yritysten kanssa. Nyt haemme lisää kasvuhaluisia rakennuttajia ja pääurakoitsijoita käyttäjiksi pian lanseerattavaan tuotteeseemme. Ohjelmistomme on käytössä jo muun muassa Espanjassa, ja näemme tuotteellemme todella suuren vientipotentiaalin. Rahoituskierroksemme myötä palkkaamme useita uusia vahvistuksia sekä tuote- että kasvutiimeihimme”, kertoo Builderheadin perustajaosakas Julius Tuomikoski

 

Uudet teknologiat avain parempaan kannattavuuteen

Rakennusalan digitalisaatio on kiihtynyt viime vuosina, ja sijoitukset alan teknologiastartupeihin ovat yli tuplaantuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. McKinsey & Company on arvioinut rakennusalan ohjelmistomarkkinan koon kasvavan nykyisestä noin 2 miljardista dollarista noin 5 miljardiin dollariin 2030 mennessä.

“Rakennusala on maailman suurimpia toimialoja, mutta alalla hyödynnetään digitaalisia työkaluja vielä erittäin vähän verrattuna muihin toimialoihin. Muutos on kuitenkin tapahtumassa vauhdilla, ja rakennusalan yritykset ottavat toimintaansa tehostavia teknologioita käyttöön kiihtyvällä tahdilla. Builderheadin tiimillä on erinomainen tausta, jossa yhdistyy vahva teknologiaosaaminen ja kokemus rakennusalasta. Builderheadin lähestymistapa ja helppokäyttöinen tuote on jo hyvin varhaisessa vaiheessa osoittanut tuottavansa merkittävää lisäarvoa rakennusalan yrityksille”, kertoo kierroksen pääsijoittaja Superhero Capitalin partneri Jussi Pyörre.

 

Builderhead
Builderhead on rakennuttajille ja pääurakoitsijoille suunnattu helppokäyttöinen portfolion- ja projektinhallintaohjelmisto, joka yhdistää tiimit ja työkalut projektin jokaisessa vaiheessa ja lisää tehokkuutta rakennushankkeissa. www.builderhead.io

Superhero Capital
Superhero Capital on suomalainen aikaisen vaiheen pääomasijoitusyhtiö, jolla on tiimin jäseniä myös Virossa ja Latviassa. Superhero Capital perustettiin vuonna 2015 ja sen jälkeen se on sijoittanut 50 miljoonaa euroa kahdesta rahastostaan keskittyen siemenrahoituksiin Suomessa ja Baltiassa. Yhtiön portfolioon kuuluu mm. Fractory, Leadfeeder, Singa, Valohai ja Zadaa. www.superherocapital.com

Lisätiedot: 

Julius Tuomikoski, Co-Founder, Builderhead, julius.tuomikoski@builderhead.io, +358505221264

Jussi Pyörre, Partner, Superhero Capital, jussi@superherocapital.com, +358400190242

Share This