Rakentamisen pahimpiin sudenkuoppiin sorrutaan jo suunnittelussa

Rakentamisen viivästykset, virheet ja muut laatuun liittyvät ongelmat ovat vakioaiheita eri uutiskanavissa. Viime vuodet ovat osoittaneet, että pahimmillaan yksittäisen projektin epäonnistuminen vie rakennusliikkeitä konkurssin partaalle. Voitaisiinko virheitä ja viivästyksiä oppia paremmin välttämään miettii Builderheadin Julius Tuomikoski.

Rakentamisen laatu määritetään jo suunnittelupöydällä

Kun maallikko miettii parempaa rakentamista puhutaan usein laadusta. Rakentamisen laatua voi tarkastella hyvin monesta näkökulmasta. Lähtökohtaisesti ostajaa kiinnostaa rakennus- ja kauneusvirheet sekä aikataulussa pysyminen. Rakennuttajat ovat tämän lisäksi kiinnostuneita erityisesti rakentamisen kannattavuudesta. Kun virheiden määrä kasvaa, nousevat myös rakennuttajan kulut. 

Miten ja missä virheet syntyvät? Rakennuttajalle kalliita virheitä tehdään jo paljon ennen rakentamisen aloittamista ja tätä väitettä tukee myös Tampereen Teknillisen Yliopiston ja konsulttiyhtiö BES Built Environment Systemsin Rakennusalan kilpailukyky ja rakentamisen laatu Suomessa -tutkimus. Etenkin tehtävien ja vastuiden huono hallinta, aikataulutus, monimutkainen hankinta ja katkonainen viestintä ovat helppoja sudenkuoppia. Pahimillaan nämä sudenkuopat näkyvät vasta rakennusvaiheen aikana.

Yhteiset laatukriteerit kuntoon

Rakennushanke etenee eri vaiheiden kautta hankeaihiosta lopulta takuuajan loppuun. Eri vaiheiden ennenaikaiset siirtymät aiheuttavat piileviä ongelmia. Alkupäässä unohtuneet tai kesken jääneet tehtävät huomataan vasta rakentamisen edetessä, jolloin korjaukset viivästyttävät projektia ja lisäävät ylimääräisiä kustannuksia. 

Selkeät ja yhtenäiset kriteerit eri vaiheiden välillä sen sijaan vähentävät ongelmatilanteiden syntyä ja varmistavat, että jokaisen vaiheen tehtävät on hoidettu onnistuneesti maaliin. Lopulta hyvin pieni prosessi säästää rakennuttajilta aikaa ja rahaa.

Läpinäkyvyyttä tiedonkulkuun

Rakentaminen on aina usean eri toimijan palapeli jo heti suunnittelupöydältä alkaen. Viestinnän selkeys, vastuut ja aikataulut ovat kokonaisuuksia, joista tulee huolehtia rakentamisen kaikissa vaiheissa.

Mikäli kommunikaatio ontuu tai siiloutuu yksittäisten ihmisten väliseksi, astutaan yleiseen sudenkuoppaan, joka lisää virheiden riskiä. Kommunikaatiosta on hyvä tehdä läpinäkyvää ja ohjata se tapahtumaan yhdessä paikassa. Näin vältetään viestinnän esimerkiksi henkilövaihdoksien sattuessa turhat kommunikaatiokatkokset.

Varmista aikataulut ja ennakoi muutokset

Aikataulujen seuranta ja tilanteiden ennakointi ovat avainasemassa jo paljon ennen rakentamista. Suunnitteluvaiheessa huolimattomasti tehty aikataulutus lisää painetta rakentamiseen, joka kasvattaa rakennusaikana syntyvien virheiden määrää. 

Suunnitteluvaiheessa on hyvä huomioida mahdolliset viivästykset ja huolehtia eri tehtävien riippuvuussuhteista, näin muutosten sattuessa vältytään pidemmät viiveet.  

Modernit rakennusalan ohjelmistot kilpailukyvyn ja laadun tukipilareina

Rakennusalan digitalisaatio on tuonut rakentamisen alkupäähän lukuisia eri ohjelmistoja ja tukea muun muassa projektinhallintaan, dokumentointiin ja kommunikointiin. Teknologia tehostaa parhaillaan rakennushankkeiden johtamista ja auttaa välttämään inhimillisten virheiden syntymistä ja täten lisää rakentamisen laatua ja kannattavuutta.

Lopulta sekä ostajat että rakennuttajat hyötyvät teknologian paremmasta hyödyntämisestä. Olisiko nyt viimein aika laittaa järjestelmät kuntoon?

Tutustu tekemäämme listaan suomalaisista rakennusalan ohjelmistoista täältä.

 

Kirjoittaja

Julius Tuomikoski

Julius on rakennusalan ohjelmistoyritys Builderheadin toinen perustaja. Hän haluaa auttaa alan yrityksiä parantamaan rakennushankkeiden kannattavuutta ja uskoo, että uusilla teknologioilla on siinä merkittävä rooli. 

Älä missaa tulevia kirjoituksia. Tilaa uudet blogit sähköpostitse.

Share This